Mia Pätsi
patsi.mia@gmail.com
| ilona TEATTERISSA 26.4.09 Seurojentalolla esiintyy kaksi kansalaisopiston teatteriryhmää, lastenteatteriryhmä Tiikerinsilmä ja nuortenteatteriryhmä Spiraali. Molemmat ryhmät ovat harjoitelleet viime syksystä lähtien teatteri-ilmaisua ohjaaja Mia Pätsin johdolla. Spiraali esitti viime vuonna devising-metodin mukaisesti valmistetun esityksen Ihana elämä. Nyt ryhmä halusi tehdä valmiiksi käsikirjoitetun aikalaisnäytelmän. Näytelmä sijoitettiin 1980-luvulle, ja roolihenkilöiden vaatetus on kasarihengen mukainen. Vuonna 2008 kansalaisopistolla aloitti uutena ryhmänä lastenteatteri Tiikerinsilmä, joka koostuu 7-12-vuotiaista lapsista. Syksy kului mm. erilaisten teatteriharjoitusten ja leikkien parissa. Keväällä 2009 aloitettiin oman näytelmän käsikirjoittaminen devising-metodilla, ja sen harjoitteleminen. Jokainen lapsi on saanut itse valita mitä roolia hän esittää, ja tarina on luotu keskenään erilaisten roolien ympärille. LASTENTEATTERI TIIKERINSILMÄ esittää Seurojentalolla 26.4.2009 klo 10.00 ja 11.00 näytelmän nimeltä Kaaos Maapallolla. Ohjauksesta vastaa Mia Pätsi ja käsikirjoitus on oppilaiden yhteisesti työstämä. Esityksen kesto on noin 30 min. Kaaos maapallolla on lasten näkemys siitä, miten maailma voi mennä sekaisin hyvien ja pahojen taistellessa alituisesti toisiaan vastaan. Hupaisassa tarinassa nähdään näyttämöllä niin klassisia satuhahmoja kuin myös uudempia sarjakuvamaisia henkilöitä. Esityksen suositusikäraja on 5 vuotta. Esityksiin on vapaa pääsy. NUORTENTEATTERIRYHMÄ SPIRAALI esittää 26.4 Seurojentalolla klo 13.00 ja 15.00 Markku Hattulan kirjoittaman näytelmän Maineesi maksaa, Marianne! Ohjauksesta vastaa Mia Pätsi. Esitys kestää noin tunnin. Näytelmä kertoo yhden perheen välisistä jännitteistä. Perheeseen kuuluu julkisuuden henkilö, oopperalaulajatar Marianne, jonka kohtalokas erhe on vähällä syöstä hänet skandaalien syövereihin alta aika yksikön. Lopulta Mariannen virheet saadaan peitettyä niin, etteivät ne pääse lehtiin. Näytelmän lopussa käy ilmi, että Mariannen lisäksi muillakin perheen jäsenillä on omat salaisuutensa. Näytelmä soveltuu yli 12-vuotialle. Esityksiin on vapaa pääsy.
|